lauantai 11. joulukuuta 2010

torstai 4. marraskuuta 2010

More love and more power!






"Anna palvelijoillesi voimaa pelotta julistaa sanaasi."


Tahtoisin nähdä ja kokea yhä enemmän ja enemmän Jumalan voimaa. Enää en vain jaksaisi pelkästään unelmoida ja puhua siitä. Tahtoisin elää sitä todeksi jokapäiväisessä elämässäni. Sillä tiedän, että se on mahdollista - Jumalalle on kaikki mahdollista.
Haluaisin elää todeksi apostolien teot: " Koko uskovien joukolla oli yksi sydän ja yksi sielu. Kukaan ei pitänyt omanaan sitä, minkä omisti, vaan kaikki oli heille yhteistä..."

"He ylistivät Jumalaa ja olivat koko kansan suosiossa ja päivä päivältä Herra liitti heidän joukkoonsa niitä jotka pelastuivat"

Apostolinen jengi julistaa rohkeasti Jumalan sanaa, he ojensivat kätensä niin, että sairaat paranivat ja ihmeitä tapahtui Jeesuksen nimessä. Jeesuksesta todistettiin voimallisesti ja Jumalan armo ja siunaus seurasi heitä.

Saulin Jumala valitsi voimalliseksi aseekseen ja kohdattuuan Jumalan hän ryhtyi heti tositoimiin. Hän alkoi heti julistaa sitä, että Jeesus on Jumalan poika. Ja päivä päivältä Jumalan voima Saulissa kasvoi. Eipä hän kuluttanut aikaansa miettiäkseen sitä, onko hän tehtävään tarpeeksi hyvä ja tarpeeksi taidokas. Hän luotti Jumalan voimaan. Ja sitä piisasi.

Kuinka usein ihmiset ovat monien pelkojen takana. Sydämen ympärillä on suuren suuret muurit ja lukot. Vapauteen Kristus on meidät vapauttanut, mutta meitä estää häpeä, pelko, oma itsemme ja toiset ihmiset. Milloin mikäkin kiire tai kiireettömyys, välipitämättömyys ja epäusko.

Herra puhdista minut ja riko ruosteiset salvat sydämeni porteilta.
Enennä voimaasi minussa ja anna minun pelotta julistaa sanaasi!
Uudista uskoni, vahvista näkyni! Give me more passion and more fire!

Anna minulle uudet apostolien teot!






keskiviikko 8. syyskuuta 2010

Let There Be Light

You are the light of the world. A city on a hill cannot be hidden. Neither do people light a lamp and put it under a bowl.
Instead they put it on its stand, and it gives light to everyone on the house. In the same way, let your light shine before men, that they may see your good deeds and praise your Father in heaven. Matt. 5: 14-16 (NIB)

In these days I have noticed that darkness takes more space in this world. We are selfish and are looking just for our own interest. We don't know how to love one another. We don't even remember anymore what means to be in God's presence. Are we forgetting the fact, that God's presence can change our lives?"You are the light of the world". That means: what we are in Christ is the light of the world. God wants to illuminate our hearts like He illuminated the whole world in the beginning. And that is something amazing! When we spend more and more time in His illuminating presence, our hearts, lives and churches start to change. When we give our lives to God, something great will happen.

We should always have the attitude that proclaims "Come Jesus, I'm ready". God wants to use you. He would love to see you spreading His light, love and the Gospel. Don't be in the darkness, don't stay at a side. Be strong and brave, let God shine in you!

lauantai 29. toukokuuta 2010

Luopumisia...



Saavuttaakseen unelmiaan on luovuttava joskus jostakin tärkeästä ja rakkaasta. On uskallettava ottaa riski ja kokea elämänsä rajat uudelleen. Niin minunkin täytyy tehdä, sillä ei voi jäädä, kun on lähdettävä. Kun sydän vaatimalla vaatii, se vaatii kulkemaan. Se irti rinnastani parkuu maailmalle kokonaan.


Paljon helpompaa olisi jäädä keinumaan turvaverkkoon ja kellua myötävirrassa eteenpäin. Mutta elävät kalat uivat vastavirtaan. Parempi olla elävä kala kuin kuollut lahna.


Luopumisessa on jotakin äärettömän arvokasta. Silloin, kun jostakin on luovuttava tajuaa, kuinka merkityksellisiä ja rakkaita asioita ja ihmisiä voi olla ympärillä. Asiat poksahtavat niin tärkeiksi, että niistä on lähes mahdotonta luopua. Kysymys ei kuitenkaan ole siitä, että nuo arvokkaat asiat ja ihmiset deletoitaisiin ainiaaksi. Ne ovat ehkä maantieteellisesti kaukana, mutta sydämessä lähellä. On uskallettava hypätä tuntemattomaan ja luottaa, että Jumala kantaa ja johdattaa. Niin Hän tekee, sillä omaa olemustaan Hän ei voi kieltää.


Elämässä ei ole itsestään selvyyksiä.
Ehkäpä jokaisen ihmisen tulisi heittäydyttävä edes kerran ja päästettävä irti kaikesta, että todella ymmärtäisi kuinka rakkaita ja ihania asioita ja ihmisiä voi olla ympärillään.


tiistai 13. huhtikuuta 2010

yön sydämeltä...

Minä saan aina olla luonasi,
Jeesus olet pelastajani.
Vaikka katoaisi kaikki muu,
kanssas sydämeni rauhoittuu.

Jeesus olet turvapaikkani,
tahdon aina olla luonasi.
Tahdon tahtoasi toteuttaa
ja viimein nostat minut kunniaan.

Minun onneni on olla lähellä Jumalaa,
minä turvaan Herraan Jumalaani ainoastaan.
Kerron Hänen teoistaan, se osani on päällä maan
ja tuottaa nimellesi suurta kunniaa.

tiistai 23. maaliskuuta 2010

Epäoikeudenmukaista?

Me ihmiset olemme niin erilaisia päämääriemme kanssa. Asetamme elämällemme monenlaisia tavotteita. Sellaisia, joihin pystymme itse vaikuttamaan, kuten vaikkapa opiskelu ja työ. Sen lisäksi meillä on unelmia ja toiveita, suuria ja pieniä, joihin emme välttämättä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toiset ihmiset ovat usein niitä, joita ei voi kontrolloida, tai laittaa kulkemaan sellaista reittiä kuin itse haluaisi.

Me ihmiset koemme kuuluvamme niin erilaisiin kasteihin. Jotkut ajattelevat, että ovat elämässään saavuttaneet paljon; he kantavat suuria unelmia sisällään ja huolettomina porskuttavat eteenpäin elämänsä aalloilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö nämäkin ihmiset olisi nähneet vaivaa päämääriensä eteen ja sitä kautta unelmansa saavuttaneet.

Sitten on olemassa niitä ihmisiä, joiden elämässä ei tunnu sujuvan mikään. Ovet eivät aukene, unelmat eivät toteudu. Ei ne, joihin itse voisi vaikuttaa, eikä ne, joihin itse ei voi vaikuttaa. Ehkäpä todellisuudessa nämäkin ihmiset ovat elämäänsä saaneet paljon, mutta eivät osaa tai pysty iloitsemaan niistä asioista, joita elämään on siunaantunut. Taitoa on se, että pystyy iloitsemaan pienistä arkipäivän ihmeistä.

Jokainen ihminen luonnostaan haluaa nähdä unelmiensa ja toiveidensa toteutumisen. Jokainen ihminen haluaa olla onnellinen. Mikä sitten riittää ihmiselle onneen onkin aivan toinen juttu.

Itseni näen ihmisenä, joka on saavuttanut elämässään paljon ihania asioita ja olisin valmis allekirjoittamaan tyytyväisyyssopimuksen. Toisaalta, jos minulle nyt kerrottaisiin, että et tule enää saavuttamaan niitä päämääriä, joita olen elämääni asettanut ja unelmat, joita kannan eivät toteutuisi, se olisi mielestäni huutava vääryys. Kuitenkaan sekään ei saisi minua lannistumaan, sillä kukaan ei voi viedä onneani, jonka olen jo saanut.

Kuitenkin... En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten toisten unelmat toteutuvat ja toisten eivät. En ymmärrä Jumalan logiikkaa. En ymmärrä läheskään tämän elämän pelisääntöjä. Kristillinen tasajako ei mene koskaan tasan. Mikä oikeus olisi minullakaan unelmoida enää mistään, jos on jo saavuttanu paljon. Saattapi silti olla niin, että minä olenkin se henkilö, jonka unelmat täyttyvät kaikesta huolimatta.

Loppujen lopuksi tämä kaikki ei ole missään määrin ratkaisevaa. Vaikka elämässään saavuttaisi kaiken, mutta ei kulkisi Jeesuksen kanssa, olisi onni kuin ohikiitävä hetki. Entä jos yksikään toiveistasi ei toteutuisi, mutta sinulla on Jeesus - riittäisikö se sinulle?

maanantai 15. maaliskuuta 2010

Yksinkertaista....


Yksinkertaisuus on Jumalan valtakunnan perussävy.

Valitse siis aina yksinkertainen.

Rakasta ja kunnioita nöyrää ja vaatimatonta.

Älköön maailman elintaso ja sen tavat määrätkö minun tasoani ja elintapaani.


lauantai 27. helmikuuta 2010

Totuuden ja harhan välimaastossa.

Keskeneräinen ajatus on sietämätön.
Se sisältää kaksisuuntaisen tunnetilan.
Ei alkua eikä loppua, vain tieto siitä, että
ennen selvyyttä on löydettävä rauha
kaaoksen keskeltä. Se on rajamaalla asustamissa
ei perillä olemista, ei matkalle lähtemistä. Se on jumittamista
samassa filmínpätkässä loputtomasti tai hetkellisesti.

keskiviikko 17. helmikuuta 2010

Jottain ajatuksia tältä päivältä...

Riitä itsellesi, ihminen
äläkä ripustaudu muihin,
sillä elämä toisten varassa
on elämistä lainaeväin.

Etsi itseäsi, ihminen
äläkä ulkopuoleltasi,
sillä itsessäsi sinulla on
rakennusainekset aivan kaikkeen.

Mene itseesi, ihminen
mutta tule myös ulos,
sillä ellet tee mitään sillä,
mitä itsestäsi löydät
olet seisovaa vettä ja pilaantunut.

Anna itsestäsi, ihminen,
äläkä kitsastele,
sillä voi tulla päivä jolloin sinulla ei enää
ole mitään annettavanasi.

Ennen kaikkea - elä elämääsi ihminen,
äläkä tyydy pelkkään olemiseen,
sillä mitään murheellisempaa ei voi olla
kuin elämä, joka on jäänyt elämättä.

lauantai 13. helmikuuta 2010

Matkan varrelta...

TAPAHTUKOON SINULLE NIIN KUIN SINÄ USKOT.





Kaipauksesta lähdemme liikkeelle, kaipauksesta.

Jumalan herättämä kaipaus saa minut liikkeelle. Ei käskemällä. Ei pakottamalla. Ei siksi, että muilla ihmisillä on ideansa elämästäni suuntaan tai toiseen.



MUISTOJA URUMAASTA....



I had a amazing year in Uruguay 06-07. Kun Jumala johdattaa, kulkee aina oikeaan suuntaan.



You will receive what your heart desires. Let it be done according to you faith.




God gave me this idea and now I give God the glory 4 it :)

Yo quiero mas de ti y habitar en tu presencia. Menguar para que crezcas tu y cada dia ser mas como tu. Quebranta mi corazon quebranta mi vida, te entrego mi voluntad a ti. Todo lo que soy Señor, todo cuanto tengo es tuyo. Yo quiero menguar para que crezcas tu.


KIITOS JOHDATUKSESTA -ILMAN PÄÄMÄÄRÄÄ ON AIVAN SAMA MIHIN KULJEN.

"Sinä osoitat minulle elämän tien. Minä saan nähdä sinun kasvosi, sinä täytät minut ilolla.



You are as close to God as you choose to be.

There is no growth without change, no change without fear, or loss and no loss without pain.

JUMALA EI AINA KUTSU PÄTEVIMPIÄ, MUTTA HÄN PÄTEVÖITTÄÄ KUTSUT

"Jumala vyöttää minut voimalla, Hän osoittaa minulle oikean tien. Psalmi 18.33"

God in my resting

There in my working

God in my thinking

God in my speaking

God in my hurting

God in my healing
Be my everything


Jumalalla on aina paljon tehtäviä annettavana ja Hän on maksava työntekijöilleen hyvän palkan, kunhan he vain omaksuisivat sen asenteen, että työ on yksin minun.