Epäoikeudenmukaista?

Me ihmiset olemme niin erilaisia päämääriemme kanssa. Asetamme elämällemme monenlaisia tavotteita. Sellaisia, joihin pystymme itse vaikuttamaan, kuten vaikkapa opiskelu ja työ. Sen lisäksi meillä on unelmia ja toiveita, suuria ja pieniä, joihin emme välttämättä pysty ollenkaan vaikuttamaan. Toiset ihmiset ovat usein niitä, joita ei voi kontrolloida, tai laittaa kulkemaan sellaista reittiä kuin itse haluaisi.

Me ihmiset koemme kuuluvamme niin erilaisiin kasteihin. Jotkut ajattelevat, että ovat elämässään saavuttaneet paljon; he kantavat suuria unelmia sisällään ja huolettomina porskuttavat eteenpäin elämänsä aalloilla. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteivätkö nämäkin ihmiset olisi nähneet vaivaa päämääriensä eteen ja sitä kautta unelmansa saavuttaneet.

Sitten on olemassa niitä ihmisiä, joiden elämässä ei tunnu sujuvan mikään. Ovet eivät aukene, unelmat eivät toteudu. Ei ne, joihin itse voisi vaikuttaa, eikä ne, joihin itse ei voi vaikuttaa. Ehkäpä todellisuudessa nämäkin ihmiset ovat elämäänsä saaneet paljon, mutta eivät osaa tai pysty iloitsemaan niistä asioista, joita elämään on siunaantunut. Taitoa on se, että pystyy iloitsemaan pienistä arkipäivän ihmeistä.

Jokainen ihminen luonnostaan haluaa nähdä unelmiensa ja toiveidensa toteutumisen. Jokainen ihminen haluaa olla onnellinen. Mikä sitten riittää ihmiselle onneen onkin aivan toinen juttu.

Itseni näen ihmisenä, joka on saavuttanut elämässään paljon ihania asioita ja olisin valmis allekirjoittamaan tyytyväisyyssopimuksen. Toisaalta, jos minulle nyt kerrottaisiin, että et tule enää saavuttamaan niitä päämääriä, joita olen elämääni asettanut ja unelmat, joita kannan eivät toteutuisi, se olisi mielestäni huutava vääryys. Kuitenkaan sekään ei saisi minua lannistumaan, sillä kukaan ei voi viedä onneani, jonka olen jo saanut.

Kuitenkin... En lakkaa ihmettelemästä sitä, miten toisten unelmat toteutuvat ja toisten eivät. En ymmärrä Jumalan logiikkaa. En ymmärrä läheskään tämän elämän pelisääntöjä. Kristillinen tasajako ei mene koskaan tasan. Mikä oikeus olisi minullakaan unelmoida enää mistään, jos on jo saavuttanu paljon. Saattapi silti olla niin, että minä olenkin se henkilö, jonka unelmat täyttyvät kaikesta huolimatta.

Loppujen lopuksi tämä kaikki ei ole missään määrin ratkaisevaa. Vaikka elämässään saavuttaisi kaiken, mutta ei kulkisi Jeesuksen kanssa, olisi onni kuin ohikiitävä hetki. Entä jos yksikään toiveistasi ei toteutuisi, mutta sinulla on Jeesus - riittäisikö se sinulle?